Äidiltä tyttärelle
Olipa kerran kotiompelija Eija, jonka käsien kautta on valmistunut asuja sekä juhlaan että arkeen. Lapset kirmasivat ympärillä värittäen ompelijan arkea. Päivät vierivät ja vuodet avasivat silmät näkemään työn tekemisen mahdollisuuden kodin ulkopuolella. Ompelijan askeleet kulkivat oman yrityksen ovelle syyskuussa 1986. Siitä lähtien Eijan on saanut jakaa onnistumisen kokemuksia asiakkaidensa kanssa aina näihin päiviin saakka.
Tyttäristä Susanna oli liikkeessä apulaisena aina muilta toimilta ehtiessään. Sisustusneuvojan opinnot Susanna sai päätökseen keväällä 2013, joten oli aika seuraavan askeleen. Eija siirtyi “ompeluneuvokseksi” takahuoneeseen, ja Susanna otti vastuun yrityksestä.
Äidiltä tyttärelle ovat siirtyneet rakkaus käsitöihin, innostunut yrittäjäasenne ja iloinen, valoisa asiakaspalveluhenki. Susanna luotsaa myymälää ajan hengessä, uusia ideoita pelkäämättä. Siitä yhtenä esimerkkinä on visualistin kanssa rakennettu näyteikkuna, joka tarjoilee iloa, väriä ja yllätyksiä ohikulkijoille.

Tule sinäkin kurkistamaan meidän kangaskauppaamme! T. Susanna ja ompeluneuvos Eija
Yhteistyökumppanimme
Vuodesta 1960 lähtien Pagunette on valmistanut verho- ja sisustustekstiilejä Skandinavian markkinoille. Kaikki alkoi perheyrityksen tavoitteesta tarjota tanskalaista tyylikkyyttä kohtuullisilla hinnoilla. Tätä visiota on noudatettu tähän päivään saakka. Pagunette on tällä hetkellä yksi Skandinavian johtavista tukkuliikkeistä, jonka valikoimista löytyy ainutlaatuisia, perinteisiä ja moderneja tekstiilejä. Kauttamme saatavilla runsas valikoima verho- ja sisustustekstiilejä.
Anja Pesola on vuonna 1957 perustettu korkealaatuisten verhotarvikkeiden valmistaja ja tukkuliike. Valikoima käsittää 1500 artikkelia alumiinisista kiskoprofiileista messinkiin ja verhonauhoihin. Kauttamme saatavilla kaikki Anja Pesolan tuotteet.
Kauttamme saatavilla Lennol:n tuotteita. Myymälästämme löytyy Lennol:n sisätyynyt, koristetyynyjä sekä erä kankaita metritavarana.
Veijo Isokääntä myy ja huoltaa sekä kotiompelukoneita että teollisuusompelukoneita. Valikoima kuuluvat kaikki ompelukonemerkit. Näihin myös saatavana käyttökoulutusta. Veijon kautta saatavana myäs varaosat ja tarvikkeet. Tuo koneesi meille niin Veijo huoltaa sen kuntoon.
Vilpola on vuonna 2013 lanseerattu kodintekstiilien mallisto, jossa on mukana ainoastaan suomalaisten suunnittelijoiden suunnittelemia kuoseja. Vilpola on saanut nimensä perustajillensa tärkeän paikan mukaan ja sen tarina vie aina 60-luvulle asti. Vilpolan inspiraationa toimivat suomalaisuus, itsevarmuus sekä ajattomuus.
OTA YHTEYTTÄ JA LÖYDÄ MEIDÄT!
Eijan Kangas ja Leikkuu Oy
- Asemakatu 3, 84100 Ylivieska
- Puh. 08 424 885 tai 044 077 8857
- Avoinna: ma–pe 9-17, la 10–14
(Kesäkuusta koulujen alkuun
lauantaisin suljettu)

EIJAN KANGAS JA LEIKKUU OY
Asemakatu 3, 84100 Ylivieska
Puh. 08-424885 tai 044-0778857
Avoinna: ma–pe 9–17, la 10–14